Flanelimuistio

-

2011-06-27T13:56:00.000-07:00

"Totuus taitaa olla, että meillä ihmisillä on mahdollisuus tehdä tästä maailmasta oikea paratiisi..."

Itse kaikkivoipa Jumala laskeutuu taivaasta maan päälle. Kaunis, tietäväinen hymy kasvoillaan Hän sanoo: "Ihminen. Näen, että sinulla on vaikeaa, ja olen tullut auttamaan sinua. Tässä on sinulle piirustukset ja ohjeet lähes täydelliseen elämään" ja hän näyttää kädellään suuren piirustuspöydän ääreen, jossa on piirustukset maailmasta ja yhteiskunnasta. "Tällä tavoin ei maailmassasi nähdä nälkää, eikä siitä puutu rakkautta. Se on sinulle paratiisi"
"Saat tietenkin myös täyden vapauden parannella sitä, sillä tämä on vain yksi tapa tehdä elämästäsi hyveellisempää" hän lopettaa pilke silmäkulmassa.
Mutta ihminen hämmentyy. Hän ei osaa kuin katsoa Jumalaa. Hän tietää, mitä Ihmisen mielessä liikkuu. Hän sanoo Ihmiselle:
"Kyllä, pieni lapseni. Sinulla oli Raamattu kokonaisuudessaan, Koraani, Veda-kirjoitukset, Bhagavad-Gita, kaikki ne ja moni muu. Ne ovat aikalailla samansuuntaisia tämän kanssa, ja peräisin samasta lähteestä, sinusta" Jumala jatkaa.
"Kirjoitit pyhät sanat ja opetit, elit niiden mukaan. Miksi sitten maailmassasi on näin paljon kärsimystä, vaikka tiesit kaiken tämän, varmaankin kysyt itseltäsi."
"Katsot itseäsi, tässä minä olen. Näyttää siltä, että sinun on täytynyt keksiä uudelleen samat asiat moneen otteeseen. Näyttää myös siltä, että olet todellakin alkamassa vihdoin tajuta omaa olemustasi. Tieteesi alkaa löytää niitä totuuksia, jotka ovat olleet käsilläsi aikojen alusta lähtien. Kaikki lähtien kvanttifysiikasta, supersäieteoriasta ulottuvuuksiin ja maailmanlaajuiseen tietoisuuteen ja henkilökohtaisiin energioihin. Se oli näköjään tarpeen, koska "uskonto" kuten sanot, ei näyttänyt toimivan sinun kohdallasi. Teitä ihmisiä on aika paljon, ettekä osanneet aikaisemmin mitenkään olla yhteydessä maailmanlaajuisesti. Olette siinä mielessä vähän hankala tapaus. Uskontojen oli vaikea saavuttaa ihmiskuntaa kokonaisuudessaan. Kummallista sinänsä, koska kaikki uskonnot sisältävät pohjimmiltaan saman sanoman... Mutta otit teknologian käyttöösi. Se oli tarpeen tapauksessasi. Aloit tutkia maailmaa ympärilläsi. Juuresi alkoivat kuitenkin unohtua, ja annoit niille nimen uskonto. Usko alkoi vääristyä käsissäsi, kun otit sen vallankäytön välineeksesi. Aloit vieraantua siitä. Nyt tiede, joka hylkäsi uskon naurettavana höpinänä, koska sitä ei ikinä oltu millään tavoin tieteellisesti todistettu, alkaa lähestyä sitä, mitä pyhissä kirjoituksissa on aina tiedetty. Ajatuksenasi oli, ettei tieteen ulkopuolella ollut mitään. Tiede ja teknologia kyllä oli tarpeen, sillä nyt pystyt hetkessä saamaan tietoa, mitä toisella puolella maailmaa tapahtuu. Olet omalla tavallasi yhdistänyt koko maailman. Vaikeamman kautta, mutta teit sen silti, ja hyvä niin." Jumala taputtaa Ihmistä olkapäälle kuin hyvästä suorituksesta.

Hän jatkaa:
"Se on tosiaankin hyvä, sillä alkoikin olla jo aika!" Hän sanoo. "Ja täpärälle se menikin! Aloit jo luulla, että maailma on sinusta irrallinen." Jumala naurahtaa. "Mikä suoritus, olet unohtamassa juuresi. Ja vieläpä elossa, mutta kuten tiedät, et enää kovin kauaa, et ainakaan tällä menolla"
"Lapseni. Loin sinut kuvakseni, jotta näkisin itseni. Annoin sinulle vapaan tahdon, jotta oppisin itsestäni" Hän sanoo. "Vapaalla tahdolla tarkoitan sitä, että voit elämässäsi tehdä mitä ikinä haluat. Voit rakentaa itsellesi hyvän paikan olla ja kukoistaa, tai voit tuhota kaiken ja itsesi samalla. Tämänhän sinä jo tiesit, etkö tiennytkin?"
Hetkessä Jumala luo hänen ja ihmisen ympärille kauniin puutarhan. Kättään heilauttamalla hän sai kirsikkapuut ja ruusut kukoistamaan, linnut laulamaan oksille ja auringon paistamaan kauniisti poutaiselta taivaalta. Hän osoittaa ihmiselle kädellä, "Tämän minä sain aikaan. Tiedät hyvin, että sinä pystyt samaan."
Vihdoin ihminen saa suunsa auki. "Kyllä, pystyn siihen, mutta minun täytyy muokata maa, kylvää siemenet, istuttaa puut ja ööh... odottaa. Se ei käy noin käden käänteessä, niinkuin sinä teit."
"Mutta sinä pystyt siihen, vai mitä?" Jumala kysyy.
"Kyllä, pystyn siihen"
"Pystyt myös tähän"
Ihminen räpäyttää silmiään, ja yhtäkkiä he ovat keskellä melkein tomuksi tuhottua kaupunkia. Jostain tulee valoa, mutta aurinkoa ei näy mistään mustien pilvien läpi.
"Olemme kahden, lapseni" Jumala sanoo, ja kääntyy katsomaan Ihmistä silmiin.
Silmänräpäyksessä he ovat vilkkaan kadun kulmassa. Valot ovat vaihtumassa suojatiellä vihreiksi, osa odottavista jalankulkijoista ovat jo tihkumassa tielle. Autot pysähtyvät odottamaan valoissa, mainokset välkkyvät korkeiden pilvenpiirtäjien seinillä pauhaten värikkäitä tarjouksia. Toisaalla liikkeelle lähtevät autot kaasuttavat ja tööttäilevät edessä olevilleen.
"Itse asiassa, olemme aina olleet kahden" Jumala sanoo. "Lopulta, maailmassa on vain sinä, ja minä."
Jumala näyttää Ihmiselle lisää hänen rakentamastaan maailmasta. Jumalan sanat roikkuvat hänen mielessä, ja hiljaa hän alkaa hahmottamaan, mitä Jumala sanoillaan tarkoittaa. Ohi välähtelevät kauniit maisemat, osa luonnon muovaamista ja osa hienoista Ihmisen rakentamista paikoista. Kirkoissa ihmiset laulavat ja ylistävät, toisaalla pahoinpidellään toisia. Maailmassa on paljon kärsimystä, nälkää, rakkaudettomuutta. Miksi olen antanut tämän tapahtua, Ihminen kysyy itseltään?

Lopulta hän ja Jumala päätyvät istumaan kotisohvalle katsomaan Frendejä ja syömään popcorneja. Aivottomuuden puuskassa Ihminen päättää tehdä maailmasta hyvän, ettei kenenkään ainakaan tarvitse nähdä nälkää ja ihmiset rakastavat toisiaan. Sehän kävi aika helposti, hän ajattelee. Vahingossa hän myös saa aikaan maailman, jossa ihmiset juoksevat päämäärättömästi ympäriinsä tietämättä mitä haluavat. He ovat tyytymättömiä ja inhoavat itseään ja toisiaan. Osalla ihmisistä menee niin hyvin, että he mässäilevät valtaansa käyttäen toisten kustannuksella niin, että muut näkevät suoranaista nälkää ja kuolevat siihen. Muut ihmiset ovat siinä välissä, yrittäen pysyä mukana ja luullen tietävänsä, miten asiat ovat. Lopulta hän räjäyttää maailman kaupungit taivaan tuuliin ja polttaa maan. Tähän hän havahtuu ja kääntyy katsomaan Jumalaa. Tämä katsoo takaisin syrjäsilmällä, poksauttaa peukalollaan popcornin ilmaan ja nappaa sen näppärästi suuhunsa.
"Teinkö minä tuon?"
Jumala katsoo häntä vielä ja nyökkäilee. Hetken Ihminen tunnustelee ajatuksiaan, mutta on vaiti. Hiljaa hän alkaa ymmärtää, mitä vapaa tahto tarkoittaa. Voin siis tehdä, mitä ikinä haluan. Mitä... Ikinä... Haluan... Hän antaa sanojen painua hiljaa mieleensä. Hän kohottaa kulmiaan ja ihmettelee, kuinka erikoinen ajatus onkaan. Se tuntuu aivan kuin lottovoitolta, sillä varauksella, ettei sitä tarvitse millään tavoin voittaa, vaan se on jokaisella, joka hetkenä. Kysymys kuuluu, mitä haluan?.. Mutta se on jo päivänselvää, hän haluaa tietää. Ihminen sanoo Jumalalle: "Sanoit luoneesi minut kuvaksesi, jotta oppisit itsestäsi."
"Pitää paikkansa"
"Oletko oppinut"
"Mitä mieltä olet?"
Ihminen pyöräyttää silmiään ja mietittyään pari sekuntia vastaa:
"Kyllä", ja Jumala nyökkää olevansa samaa mieltä.
"Olen siis kuvasi, eli samanlainen kuin sinä."
Nyt Jumala ei sano mitään, vaan antaa Ihmisen tehdä ajattelunsa itse.
"Eli... minä, olen sinä?"
Jumala jatkaa hiljaisuuttaan ja katsoo Ihmistä silmiin.
"Ja samalla lailla kaikki nuo ihmiset tuolla"
Jumala katsoo häntä kysyvästi. He ovat jälleen kahden. Vain hän, ja Jumala. Televisio näyttää tyhjää ruutua.
"Lopulta, on vain minä ja sinä" Jumala lopulta sanoo hetken hiljaisuuden jälkeen. "Ja itse asiassa, olet käynyt koko ajan monologia, koska olemme yksi."
Sanat kuulostavat oikeastaan aika loogiselta Ihmisen mielestä.
"Minun vain täytyi kertoa se sinulle, että tiedät." Jumala jatkaa.

Ajatukset alkavat muodostua selkeäksi kuvaksi ihmisen mielessä. Hän on kokonaisuus. Jumala ei olekaan mikään taivaassa asuva erillinen olio, jonka mielestä jotkut elämäntavat ovat muita huonompia ja joka tuomitsee huonosti elävät, vaan se olen minä itse. Eli minä, Ihminen. Ihminen yhteydessä muihin kanssaolijoihinsa muodostaa sen, minkä hän tuntee Jumalana. Muita nimityksiä samalle asialle ovat vaikkapa Maailmanhenki, Allah tai Brahman. Eli me kaikki ihmiset yhdessä olemme se Jumala. Jumalan valtakunta ei ole yhden ihmisen, ei ihmisryhmän, vaan kaikkien ihmisten kesken. Hän tunsi olevansa nyt kokonainen.

Totuus on, ettei ole olemassa muuta, kuin totuus. Sitä voi peitellä, ja sitä sanotaan valheeksi. On olemassa järjestys, ja kaaos. Kaaos tarkoittaa sitä, kun järjestys hajotetaan. Kumpi on todempi? Kaaos on illuusio, epäjärjestyksessä oleva järjestys. Pinnan alla, järjestys on aina olemassa.

Omaa pohdintaa osa 1

2011-06-01T12:32:00.000-07:00

Mitähän lie ihmiskunnalle käy?

Tämä vuosi on ollut minulle erikoinen. Tästä bloggauksesta kai tulee lista, jossa kerron kaikki vuoden aikana tapahtuneet asiat, luultavasti.

Kaikki kai alunperin alkoi siitä, kun Anne sanoi tämänhetkisen asuntomme keittiössä ajatelleensa alkaa raakaruualle. Hän sanoi myös, ettei häntä haittaa, vaikka minä jatkaisin kypsennetyllä. Aikaisemmasta asunnosta minulla on paljon ruokaan liittyviä muistoja: Mausteiden(katku) tuoksu heti ovesta astuessa sisään. Valkosipuli oli tuttu tuoksu, kuten vielä nykyäänkin. Valkosipuli on hyvin mineraalirikas ruoka-aine, kuten on myös kaakaopapu. Kahvista en tiedä, mutta samansuuntaista uumoilen tässä asianlaidassa. Punkit eivät muuten siedä valkosipulia, vink.

Siitä alkoi ruuan vallankumous. Ruoka olkoon lääkkeesi, joku heppu joskus kauan sitten sanoi, oli luultavimmin parrakas. Veljelleni eräs korukauppias sanoi korua, jota koristi parrakkaan miehen kuva, voimaa tai valtaa tuovaksi. "What's this for?" Veli kysyi. Afrikkalaisia Tuaregien koruja myyvä kauppias vastasi salamyhkäisesti: "For power.." Luulen tämän johtuvan testosteronista. Korkea testosteronitaso kasvattaa paremmin partaa. Testosteroni luultavasti myös jonkin verran aikaan aggressiivista, vallanhakuista käyttäytymistä. Jotain siihen suuntaan! Minulle veljeni osti suojelusta tuovan tuaregien ristin. Testosteronitasoja itse olen yrittänyt nostaa ruokavaliolla. Tätä sen takia, että olisin saanut alakuloa ja psyykkistä väsymystä. Olen tullut siihen johtopäätökseen, että taisinpa olla väärässä. Koetin syödä macaa, joka on jonkinasteinen testosteronitasojen parantaja, en muista kuinka. Nokkosteetä join, myös pakurijauheesta uutettua tikka-teetä. Raskas liikunta nostaa testosteronitasoa. Tällöin huippu on joidenkin lähteiden mukaan 45 minuutin kohdalla, 60 minuutin jälkeen tasot laskevat. Jonkin oudon liikuntainnostuksen jossain vaiheessa koin, ensin joulun jälkeen, jolloin kolmena päivänä kävin lenkillä. Tunsin siitä jonkinlaista euforiaa. Myöhemmin huhti- toukokuun maissa innostuin uudestaan ja pitemmän aikaa liikunnasta. Tällä hetkellä ei oikein kiinnosta. Olen yrittänyt miettiä, mistä se johtuu, ja vieläpä hyvin kuumeisesti! Miksi minua ei tunnu kiinnostavan mikään? Miksi ei elämässäni ole kipinää. Tiedän sen melkein maanisen, mutta tasapainoisen tunteen, kun kokee jaksavansa tehdä mitä vain, eikä haittaa, vaikka ilta tulisi. Yöt nukun silloin hyvin ja aamulla koen olevani entistä ehompi, valmis vaikka hoitamaan Kelan tai työkkärin asioita. Mistä ihmeestä tämän tunteen, sen kipinän puute johtuu? Nyt alan olla sitä mieltä, että ravinnon puolesta en oikein voi tehdä enää mitään.

Taidan vain alkaa olla oma itseni, enkä miehinen mies, johon pyrin vähän aikaa sitten. Luultavasti saan parhaimmat tuloksen näin. Hah! Luultavasti! Kuten tiedän, täytyy olla ensin väärässä, että voi olla oikeassa. Ryhtiin pätee se sääntö, että tasapaino löytyy kahden väärän vaihtoehdon välistä. Ei liian etukumarasta, eikä takakenosta, vaan jostain niiden välistä. Se on polarisaatiota.

Aikaisemmin en ollut ajatellut ruokaa niin tärkeänä osana elämääni. Pidin ja pidän edelleen ruuanlaitosta hyvin paljon, mutta silloin siihen tuli uusi sävy: Ravintosisältö. Eivät niinkään kalorit, rasvat ja proteiinit, vaan vitamiinit, entsyymit, mineraalit ja muut suojaravintoaineet astuivat kuvioihin mukaan. Superfoodit vasta olivatkin luku itsessään. Superruuista tämä koko ravintohässäkkä taisi alunperin lähteäkin. Hullua. Pahimpina alakulon aikoina osa päiväni aterioista koostui seuraavasti: Neljä paahtoleipää, joiden päällä juustot, makkarat, kurkut, tomaatit ym., reipas kupillinen jogurttia ja kuppi tai pari maitoa. Leivän tilalla saattoi olla karjalanpiirakka. Tällainen ateria saattoi toistua pari kertaa päivässä. Ei siitä sen enempää.

Ennen tuota ravinnollista heräämistä, minulla taisi olla jonkinlainen hengellinen herääminen. Pari kertaa tein itsehypnoosia, jonka avulla vaipua entisiin elämiini. Sanoin sanoen, kokemani näyt olivat ihmeellisiä, asioita, joita en osannut odottaa, en mitenkään. Silloin ymmärsin elämässä olevan muutakin, kuin mitä juuri nyt näemme ja koemme.

Yksi hyvin mukava asia oli päästä hierojakouluun. Olen monesti sanonut, että kahdentoistavuoden koulussaolon jälkeen, eli ala- ja yläasteen, ja lukion aikana en pitänyt ikinä koulunkäynnistä. AMK:n pari kuukautta olivat melkoisia farsseja nekin. Oli mukava päästä kouluun, jossa opitaan käytännön kautta. Löysin kertaheitolla alan, jossa todella olen taitava ja kehityskelpoinen.

2011-05-24T10:29:00.000-07:00

Voi tätä ironiaa, siksi kai tätä täytyy kutsua.

Luultavasti, lopussa ihminen huomaa kehittyneensä tieteessä ja teknologiassa niin paljon, että ympyrä sulkeutuu ja hän löytää itsensä taas alusta, kaikessa. Se on mielestäni aika mielenkiintoista, täytyy sanoa. Tähän kai taas voi vain sanoa, ettei saa pysähtyä. Tai ei ole hyväksi pysähtyä. "whatever the fuck you do don't be bored" sanoivat laulun sanat. Kyllästy elämiseen ja pysähdy, et etene mihinkään.

http://www.youtube.com/watch?v=0Mg2deSkgoE&feature=player_embedded
tuosta ne laulun sanat.

Elämä on mukavaa, kun ei masenna. Jaksaa tehdä paljon asioita, ja jos oikein on hyvin energiaa, kehittyä jopa niissä. Jossakin uutisessa puheltiin, että suuri osa ihmisistä toivoo jaksavansa tehdä enemmän asioita. Niin minäkin toivon. Tiedän sen tunteen, ettei haittaa vaikka mitä on edessä, jaksan tehdä sen ja aikaa, sitä kallista aikaa jää vielä, ja huomenna on uusi päivä. Aikaa on loputtomasti.

Zen ja juoksu

2011-05-01T09:08:00.000-07:00

Hyvää iltaa.

Tällä hetkellä soi Mt Eden Dubstep - Silence youtubessa. http://www.youtube.com/watch?v=aibUFrRo2pg

Näin suunnittelen. Huomenna herään kello neljältä. Viideltä lähden pyörällä Linnanmaalle yliopistolle. Map.googlen mukaan matkaa on vaihdellen 6,6 ja 7,4 kilometrin välillä. Mukaani otan 0,65l juomapullon, jossa on vettä, pieni määrä suolaa, pieni määrä sitruunamehua ja ehkä lusikallinen hunajaa. Taskussa on rakkolaastareita. Jalassani minulla on vibram fivefingersit, päälläni minulla on mitä on. Tuo matka Linnanmaalta takaisin on minun tavoite juosta takaisin kotiin.

Hyvin tärkeää on muistaa tavoite. Se mielessä, ei minun tarvitse kuin elää tätä hetkeä. Se on valintani.

Hyvää jatkoa iltaan.

2011-02-22T07:17:00.000-08:00

Totuus saattaa olla,
että minä olen sinä,
että minä olen hän.

Minä olen tuo puun tippuva lehti,
ja tuo miljardi vuotta sitten matkaan lähtenyt
valonsäde, jonka nyt näen hämärtyvällä taivaalla.

Ehkä joskus olin tuo maasta nouseva vihreä varsi,
jonka nyt poimin.

Ehkä aikojen kuluessa,
kun olen matkannut läpi tähtien,
kun olen katsonut silmiisi tietämättäni vielä katsovani kuin peilistä omiini,
laulanut, tanssinut, tuhonnut ja rakastanut,
tietämättäni tai tietäen,
että minä olin se silmiesi liike,
ja se tanssin askelten äänen värähtely.

Saatan lähteä matkaan ja olla tuo tuikkiva valonsäde, taivaalta tippuva lumihiutale,
kättäni haavoittava terä,

ja kaikki se vain siksi,
jotta voin syntyä
ja vihertävällä niityllä poimia itseni uudelleen.

2010-09-21T09:11:00.000-07:00

Se tulee taas
kävelin hänen kanssaan
pimeässä ja lämpimässä sateessa.

Surullista
vasta edellisestä selvisimme
seuraava jo syöksyy hautaamaan.

Harmillista
sillä kuollessa tiedämme
ettei elämä ollutkaan siinä.

Vasta sen jälkeen näkee sen jo ohi menneen.

2010-04-21T00:41:00.000-07:00

Enter my beautiful perennial garden

Stay in the shadow of the mighty oaks

Let the hazy green blades of grass beneath great pines touch your feet, like a lover kisses, and sunlight like curtains of silk fall to your face

Have your taste of these wonderful, dark plums, of my so red cherries, the most crispiest of the golden buckthorns

Fall in love, with the freshest of apples

After the day, wander through and find the haven, where little frogs and beetles cradle you to the deepest sleep

Only to wake to see the crescent moon to start falling from its apex

See me here,

in the center,

under the silvery limelight

Accompanying me, little birds doing their midnight mating dance

I melt with you in the light of the night.

Plaah

2009-12-01T06:02:00.001-08:00

Plaah, ilmastonmuutos. Mietin tässä, että sukupolvenvaihdos saattaa vasta taittaa ilmastonmuutoksen. Tai oikeastaan enhän minä tiedä, onko tätä kohuttua ilmastonmuutosta olemassa edes. En ole nähnyt mitään virallista tutkimustietoa enkä ole keskustellut tutkijoiden kanssa. Toisin sanoen olen vain omaksunut huhupuheita itselleni. Mutta näen kyllä itsekin jotain muutoksia. Tämä talvi on ollut leuto, ja viime vuosien talvet ovat myös olleet melko leutoja. Se kyllä harmittaa minua. Minä kun pidän lumesta, hiihtämisestä, lumilinnoista ja valkoisesta maasta. Myös pakkanen on ihan ok. Se on hienoa, kun ripset jäätyvät, ja jäätyvä kosteus huurtaa hiukset. Pimeyskin on siedettävää, kun on valkea maa. Se helpottaa hiukan pimeyttä. Aurinkoon ja valon määrään ei harmi kyllä voi itse vaikuttaa mitenkään...

Mutta tosiaan, sukupolven vaihdos. Kun minun sukupolveni on kasvanut ilmastonmuutoksen kanssa, luulen ihmisten osaavan tehdä parempia ratkaisuja ilmastoon nähden. Tai lisäänpä vielä tähän i-muutokseen. Selvä, en tiedä, muuttuuko ilmasto ja maapallon keskilämpötila tai voiko ihminen toimillaan vaikuttaa siihen. Mutta minäpä luulen kuitenkin, että kaiken paskan syytäminen hiilivoimaloista, terässulatoista, kemikaalitehtaista ynnä muista luontoon on törkeä temppu. Se ei tee luonnolle hyvää, eikä siihen kuuluvalle ihmiselle. Sitä ilmaa ei ole mukava hengittää. Siinä maassa eivät kasvit kasva hyvin. Minä en halua hengittää myrkkyhöyryjä ja pidän kaikesta kasvavasta ja vihreästä, surisevista ötököistä ja mönkivistä elukoista.

http://www.chinahush.com/2009/10/21/amazing-pictures-pollution-in-china/

Mutta niin tosiaan, se sukupolvi. Isäni sanoi kerran viisaudessaan, että sukupolvet hakevat vastakohtia toisilleen. Siinä on järkeä mielestäni. Jotain kuitenkin säilyy vanhemmilta lapsille, mutta jotain myös muuttuu. Merihevonen, eräs ihminen siis, sanoi Herakletoksen sanoneen, että kaikki virtaa. Ei voi astua samaan virtaan kahta kertaa, kaikki muuttuu koko ajan. Minä pidän kaikenlaisten erilaisten energiamuotojen miettimisestä omakotitaloissa. Minä opin omasta synnyinympäristöstäni, että sähkölämmitys on vähän kökkö. Minä pidän parempana vaihtoehtona maalämpöä ja aurinkosähköä. Noin, jos tai kun minä rakennan talon, se lämpenee osaksi maalämmöllä ja valaistuu arskasähköllä sille sopivana aikana, ja on suunniteltu luonnollisesti valoisaksi. Se on jees ympäristölle, omaa energiaa, ei tarvitse ainakaan kaikkea sähköä tilata muualta maailmalta. Ties vaikka jonkin pienen tuulimyllyn kehittelisin.

Sukupolvet oppivat edeltäjiltään. Ne kehittyvät mielestäni aina asioissa suuntaan tai toiseen. Tämän nojalla olen hyvillä mielin maailman kehityksestä. Ei maailma aina ole hullu ja järjetön, jossa ihmiset syövät suoraan liukuhihnalta tulleita ravinnottomia ja myrkyllisiä muoviin pakattuja eineitä, jonka eteen he raatavat töissä, josta he eivät välttämättä pidä. Lapsille pumpataan pahaa oloa telkkarista ja koulussa opetetaan rukoilemaan taivaallista jamalaa tuomaan lunta maan pinnalle ja itkevät kuoliaaksi siksi, koska heistä tuntuu siltä, ettei kukaan välitä heistä. Siksi, koska tuntuu siltä, ettei kukaan välitä. Ettei kukaan välitä. Se on kauhea asia. Maailma kun kuitenkin välittää. Eivät ihmiset aina ole ilkeitä. On täällä ihmisiä, jotka välittävät ja näkevät, ettei kaikki ole ihan hyvin. Sitten tapahtuu kehitystä. On tapahtunut virhe, nyt opitaan siitä. Virheistä ei tulisi surra tai syyttää, vaan iloita, sillä olemme saaneet mahdollisuuden oppia. Edellinen lause ei sitten ollut minun. Mutta maailmankaikkeus on myötätuntoinen. Maailmastamme tulee vielä kaunis ja rakastava! Ihmiset tajuavat mihin kuuluvat ja lopettavat luonnon rääkkäämisen ja rakastavat toisiaan! Koska aseita ei tarvita, rynnäkkökiväärit, tykit ja taktiset ohjukset sulatetaan ja niistä tehdään auroja, kuokkia ja lapioita, tai traktorinosia ja Maglev-junan raiteita! Ihmiset ovat vielä rehellisiä toisilleen, ja ennen kaikkea itselleen. Totuus tekee ihmeitä, usko pois.

Täytyy lisätä edelliseen, etten tarkoita sitä, etteikö maailma olisi kaunis ja rakastava. Kyllä se on. Täytyy myös se sanoa, että tämä nyt oli hiukan kursailevasti kirjoitettu. Ehkä kirjoitan konkreettisemmin asioista myöhemmin. Tältä minusta kuitenkin tuntuu. Rauhaa, lapsoset <3

2009-10-17T07:53:00.001-07:00

Kun tulee talvi.

Silmäni pimenevät päivien myötä.
Sydämeni jäätyy roudan edetessä.

Sitä vähemmän nään.
Sitä pienemmän iskun sydämeni kestää.

Mitä pimeämmäksi päivä tulee.
Mitä syvemmälle sydämeni jäätyy.

2009-09-19T09:13:00.000-07:00

Elokuun viimeiset auringonpaisteet
ainoa hyvä asia kesässä
näistä osaa nauttia.

Voi, osaisinpa piirtää
kimalaiset viimeisillä lennoilla
ennen kuin ne vaipuvat uneen

Pimeä vuodenaika tulossa
näin siitä taas unta
siinä pehmeä lumi peittää aina kaiken.

Taivas usein musta
sininen tai käytetyn harmaa
toisinaan se täyttyy lumiverhosta.

Kun kävelee ulkona
aamulla, päivällä, yöllä.
maailma aina hiljainen,pysähtynyt.

Kaikki elämä toisaalla
jossain unessa, ei täällä
jokin muu vallitsee silloin.

Herään kesken uneni
enkä osaa sanoa
onko aamu, ilta, yö.

Katulampun keltainen valokeila
vajoaa siihen lumiverhoon
kaikkialla pimeä tyhjyys

Pieniä valon ja elämän saarekkeita
niitä on silloin harvassa
Älä eksy pimeään.

2009-07-31T13:29:00.000-07:00

Yesterday I ate mushroomsoup with Santa. He said:
Ho my boy. Don't you be messing with the ale before finishing your round.
So he said, and I perceived to be sound. I looked down to my dish, thinking how much I have behind me. I raised my spoon, dripping. I said:
Thou hast wronged me. Thine damp and hazy eyes cannot ransack my soul. But lo and behold. The fog is rising. Through mist and fog I shall ride my mount true, clouds of hatred giving way to my living hearts' sun.
So I stated, leaving the spoon without anyone to wield.

Yöaie

2009-07-10T18:13:00.000-07:00

En ole yöeläin, mutta rakastan yötä. Yö on minulle jotain, jolloin olen oma itseni. En ole sitä aikaisemmin tajunnut. Kun olen yöllä valvonut vähän aikaa, melkein alan elää jotain toista elämää.

Tapasin Auroran jälleen. Hän oli niin kaunis, niinkuin aina. Minun Aurorani. Hän aina tupsahtaa jostain piilosta suoraan luokseni, kyselemättä. Yölliset tapaamisemme ovat salassa muilta, niistä eivät tiedä muut kuin sininen taivas, tähdet ja kuu; Maa, puut ja ilma. Jouduin kuitenkin lähtemään hänen luotaan, mutta tapaamme vielä. Minulla oli eräs tehtävä. Valmistelin sen. Odottelin oikeaa hetkeä, sitä, kun herään elämään oikeaa elämääni, ja lähdin matkaan. Matkasin, kohtasin yöeläjän, mutta hän ei huomannut minua. Hän katosi sumuun johonkin eteeni. Tein sen, mitä tulin tekemään, ja palasin takaisin.

Yöaie on nyt toteutunut. Nyt vain odotan seurauksia, tuloksia, ja uutta yötä. Se alkaa kohta olla ohi. Se tulee vielä, ei välttämättä huomenna, eikä vielä sittenkään, mutta se tulee. Tiedän sen. Minulla on vielä tehtävää, en ole vielä valmis. En tiedä, kuinka paljon, tai onko seuraava yöni viimeinen. Yöaie on toteutunut, ja seuraava odottaa jossain huomisessa.

2009-06-24T10:21:00.001-07:00

I met a girl at a café.
She waved at me.
I said hey,
and her eyes asked why.
She thought I was going,
before I even came in.
She gave me a sugarcube,
and I shattered like the cube in her mouth.

2009-06-24T10:18:00.000-07:00

After a long time,
seeing her in her dress.
I hate to say this.
I never wanted this to happen.
The only thing I have after all,
is my soul, my dreams.
Both are only splinters,
now shooting out from a 12 gauge shell.

Violent you said.
You never knew what I was going to say.
It hurts a bit.
I tried to heal you,
it just led to my own peril.
After a long time,
I hope you don't leave my letters unread.

I found a new love.
Her name is Orchid.
She needs me, and I need her.
I built a bunker around her.
But she's only one of the splinters.
I keep finding them, one at a time.
After a long time,
I hope she someday brings them back to me.

Hei

2009-05-09T10:32:00.000-07:00

Minun nimeni on Jaakko ja tämä on sekalainen blogini. Julkaisen omia mietteitäni ja tarinoita, plus filosofoin itsekseni tällä sivulla. Ole hyvä ja lue ensimmäinen julkaisuni, se kertoo paljon tästä blogista.

Morning coffee with Satan

2009-05-09T10:29:00.000-07:00

In the corner of my mind, I'm starting to wake up, and senses are starting to adapt to the outer world. Eyelids seem to have something on them, something very heavy, but golden morning light trough window blinds slowly wipes it away. I'ts a crisp Sunday morning, and it seems to be 7 am. Morning dew glitters on the grass, as the Sun climbs up the roofs of the suburban houses. The sky is like an ice blue sheet, with no clouds in sight.

I hear a car through my sleep. I'ts a roaring sound, like a massive heart was there pounding. A 51' Pontiac curves to my yard. I get up.

He steps out of the black muscle car, inhales the cool morning air and fixes his tie. He has dressed in a total black suit except the white shirt, as always. Black leather shoes clap the concrete tiles.

One... two... three... He wants it black, hope I have some sugar left...

...seven, eight... Ten. Oh, the doorbell... It's Satan.

I go to the door, open the lock and leave it like that. I go back to the kitchen. I think he can manage the door on his own.

- David, dear, he says and spreads his hands standing on the doorway, like waiting for a hug.

- Coffee's ready. Sugar? I grunt.

- Why yes David, thank you!

He sits on my little kitchen table, which is right next to window. Cold sunlight brightens the room. I'm pouring the black steaming liquid in his white cup, and he just smiles to me, looking up to me in the eyes, sitting there, sunlight on his face. He says:

- David... So grim this morning. Something on your mind?

I sigh and hand over the sugar to him. - Nothing special.

- No no, David. Tell me. Did you wake up on the wrong foot? A bad dream you had?

- Did you come to sympathize me or to drink coffee?

He leans back, still smiling, and looks at me for a while. Then he turns his face to window.

- ...A damn fine morning, I'd say... I just love it. You could spend a day smelling the crisp, damp morning air.

He flashes a grin to me, showing his bone white teeth. - After even a lovelier night, of course...

I roll my eyes to the weird joke. - Do you like the coffee?

- I just love it, he says slowly and smiling.

I'ts quiet for a while. We sip the coffee, looking through window. Sun is starting to warm up the day. He seems to be content about everything, and he makes it exceptionally clear that he enjoys the coffee with regular "mmh" sounds and other gestures of pleasure after gulping a good sip. Like I would give a crap about anything at this moment...

- Oh... He says after a moment showing his cup. - I'ts empty, and again he smiles. I get up to serve my coffee-lusting guest.

- So David, how's it at work? he asks while I'm pouring more coffee for him.

- Like always. Grey and stable, like always.

- Same to me. You know, grey like, heh heh, skin of a dead man.

A very bad joke. He's older than life itself, but he has the worst sense of humor that I know. But well, he's Satan after all... Maybe it's not his job to make people laugh.

He is looking at me over the table, leaning back comfortably, other arm over the white chairs back.

- What? I ask.

- Oh seriously David... I can see you're not the happy man I know. Something is making you down. Tell me, it makes you feel better.

- Well, it's just a dream... Nothing more.

- A dream, right? Dreams are a thing that I'm envious to men... In sleep, a man doesn't think so much what he's thinking. Subconsciousness is the word, I think. The dreams come from there. So, dreams tell us, I mean you, what you really want. Sometimes, dreams even tell you something you wouldn't like. You see nightmares, or sometimes maybe even something too good to be true... I've read that when men are at war, the soldiers see dreams of peace. All fear has gone and everything is like it was. You would think, that it's very depressing to wake up from that kind of dream to a war...

- Why are you jealous about dreams then?

He lifts his eyebrows, leaning back again - Oh, well... Now that you ask. Sometimes it's so hard to decide, what you want... Coffee's so good, but sometimes you just crave for a nice little cup of tea... Or a cupcake instead of sugar. You can't have them both, you know. Sometimes I spend hours trying to choose between a blueberrycupcake and a lemonpie. Cafés and bistros are like a mousetrap to me...

And again he smiles. - So, if I had dreams, I knew better, what I wanted... He paused - Even if it were... painful.

I roll my eyes again and lean to my hands on the table, sighing.

Silence. There's stains and bread crumbs on the white surface of the table.

- David?

- Yes?

- Was it a bad, or a good dream?

- A good dream.

- Was it about her?

- Well... You could say that, yes.

- How long has it been since then?

- ermm... Maybe a year, no, three years.

Now it's his time to sigh. - David... I can see you're suffering. Why don't you leave it behind?

- I just... I...

- You spend your days working like a maniac, shuffling the papers at the office like a card shark in a casino, and the evenings you just watch TV like your brains were dead. And what do you do at night? Not sleeping that I know. You try, but you can't, because you're too sad.

- And what would you know about it? You're not a man, nor a human.

- I know David, I know, he says. Now he has a more neutral expression on his face.

- Yeah, guess so... I said. - It's just... I can't forget. There are days, when I forget, but in my heart I know that I remember, and that I just want those times back, and then it always comes back to me. I know... But it's so hard. So damn hard. Do you understand? Can you understand? It's like hell wandering through days, hour after hour, day after day, trying to forget, trying to drown everything in coffee and papers and TV. It follows like a shadow. Except it doesn't go away in darkness. I could say it gets worse...

I sigh again. I feel stupid.

- And you should, he says. I lift my eyes and look under my eyebrows at him.

- Should what? I ask.

- Feel stupid.

I roll my eyes right and left. - Now I'm not following you.

Now he leans forward to his other arm on the table, the other resting in the back of the chair. Something changes in his face. He smiles, but it's different now.

- I'm very old, like you thought a while ago, he starts.

Now I know what it is. His face is like a grinning skull. He's grinning to me, a ghoulish, hideous grin. He's talking to me, and somehow I can't avoid listening.

- I've seen very much, David. I've seen millions and millions again die in pain and sorrow. I've seen death and misery. I've heard thousands of men and women scream in horrible pain. I've seen murders, torturing, wars, plagues, people dying in each others arms, swords in their chest, bullets piercing them, families, friends, lovers losing each other. I've seen unspeakable hate destroying all love and beautiful. I could say I have an advanced syllabus of pain, with accessory courses of misery and sorrow.

He moves his other arm to the table. - But today it's different... You western, civilized people... Young and healthy, sane people, you seem to like suffering... You have it all but... You drown yourself in your pain, depriving yourself from other people or even hurting them with your behavior, making you feeling even worse. I'm not the one to judge anyone, but I think it's terribly, terribly wrong. Maybe it's just the spirit of time, or the way you were raised, I'm not here to tell you the reason. But people used to be strong and they enjoyed life, you know?

Words started to come through his teeth, as his face started to have an angrier expression - And you seem to have a lack of an ability to get a grip of yourselves. You know it's painful, but you just keep doing it. You suffer and you cry to the world from your hideout "look at me". To me it's the same. In this world where you live in, only the laws of physics matter. Molecules and atoms have just changed place over time. I don't care if your whole world burnt away, it's just matter. But in this world, where you live in, what you just happen to have...

He leant back a little - To a being, who doesn't care about any of your mortal worries, it's so nice... To see the Sun rise... To see those little diamonds upon that freshly moved lawn... To have. This. Little cup, of so warm...

- So tasty.

- So black, coffee. David. Life, is just a coincidence.

He came very close to my face over the table.

- So what are you whining about, David?