sunnuntai 29. toukokuuta 2016
maanantai 28. maaliskuuta 2016
Usko siihen...
En voi siis uskoa tätä... Uskoni ihmisyyteen on kadonnut. En mitenkään voi enää kuvitella uskovani mitään hyvää kenestäkään. Ihmiset vaan ovat niin hirveitä...
Voi hitsi! Enpä olisi uskonut! Palautit uskoni ihmisyyteen! Belief in humanity restored! Kyllä tämä tästä, ehkä elämässä on sittenkin hyvää. Ja jaksan hymyillä.
Luin tänään uutisia lehdestä. Sinne meni usko ihmisyyteen. Vaan katos hei, näin tänään kaupungilla kun eräs tuntematon keräsi koirani kakat. Nyt se tuli takaisin.
Sinne meni taas.
Ja sieltä se tulee!
Ja sinne menee.
Voi hitsi! Enpä olisi uskonut! Palautit uskoni ihmisyyteen! Belief in humanity restored! Kyllä tämä tästä, ehkä elämässä on sittenkin hyvää. Ja jaksan hymyillä.
Luin tänään uutisia lehdestä. Sinne meni usko ihmisyyteen. Vaan katos hei, näin tänään kaupungilla kun eräs tuntematon keräsi koirani kakat. Nyt se tuli takaisin.
Sinne meni taas.
Ja sieltä se tulee!
Ja sinne menee.
maanantai 21. maaliskuuta 2016
maanantai 1. helmikuuta 2016
Chapter seven
Maelstrom
She tended the wound. Mal breathed heavily, as she concentrated.
"There is still some of it left." she said. Sire laid still on his stomach.
"What of?" he asked.
"Hatred." Mal replied.
"Yes..."
Fire burned in the back of Sire head. Gid had hit him hard. The wound throbbed. He felt like fainting, he was on an edge. Gloom surrounded him. Mal loomed in that gray gloom.
"No..." he thought, or said.
"Sick" Gid blamed him.
"Lie still..." Mal told Sire.
He went down in a pit of black. He tried to count, from one to five, but only got to two.
"Three" he continued. Napkin was there, nudged his shoulder. Night with no stars.
"Four" They walked on the grass. The fox gave him a stare, jogging along.
"Five" he stared back.
They came to a maeltstrom. Time-space whirled slowly in it. There, inside Sire could see stars. He remembered a feeling, fleeting past him. A star formed inside the whirl, near the edge. There was something unusual about it. There was something around it. Napkin stared at it, too. It took a step, reached to the whirl, and let itself float inside. Sire heard someone count. He felt and heard air rushing around him.
"Two" it was someone familiar.
"One" he had been there before.
He floated through a corridor. He felt so sick, and still had braces in his hands. Two men led him. They wore the deep blue uniform of the police.
Maelstrom
She tended the wound. Mal breathed heavily, as she concentrated.
"There is still some of it left." she said. Sire laid still on his stomach.
"What of?" he asked.
"Hatred." Mal replied.
"Yes..."
Fire burned in the back of Sire head. Gid had hit him hard. The wound throbbed. He felt like fainting, he was on an edge. Gloom surrounded him. Mal loomed in that gray gloom.
"No..." he thought, or said.
"Sick" Gid blamed him.
"Lie still..." Mal told Sire.
He went down in a pit of black. He tried to count, from one to five, but only got to two.
"Three" he continued. Napkin was there, nudged his shoulder. Night with no stars.
"Four" They walked on the grass. The fox gave him a stare, jogging along.
"Five" he stared back.
They came to a maeltstrom. Time-space whirled slowly in it. There, inside Sire could see stars. He remembered a feeling, fleeting past him. A star formed inside the whirl, near the edge. There was something unusual about it. There was something around it. Napkin stared at it, too. It took a step, reached to the whirl, and let itself float inside. Sire heard someone count. He felt and heard air rushing around him.
"Two" it was someone familiar.
"One" he had been there before.
He floated through a corridor. He felt so sick, and still had braces in his hands. Two men led him. They wore the deep blue uniform of the police.
sunnuntai 3. tammikuuta 2016
Kong
"Olen niin älykäs, että ansaitsisin kuolla sen tähden" Kong ajatteli. Hänen tossunsa painautuivat muuria vasten, ja hän veti käsillään itsensä vasten tiiliä pienistä rakosista kiinni pitäen. "Parempi siis esittää ääliötä".
Vartijat juoksivat hänen ohitseen huudellen toisilleen. Kong ei ollut uskoa silmiään ja korviaan. Haarniskoidut ja aseistetut vartijat juoksivat kaikki hänen ohitseen. Mustattuja kasvoja koristivat ympäripyöreät, pimeässä ihmetyksestä hohtavat silmänvalkuaise.
Hän jo luuli olevansa kuoleman oma. Tai vähintäänkin kädetön. Piesty, kädetön ja häpäisty. Näköjään Song Jiang ei vielä ollut hävinnyt hänen peliään. Kong uskaltautui vilkaisemaan toiseen suuntaan. Jossain muurin toisella puolella häntä odotti vapaus, ja valitettavasti myös köyhyys. Tällä puolella oli rikkaudet, ja kuolema.
Yksi vartija oli muita jäljessä. Hän puuskutti, maha hyllyi hänen juostessaan ja liian pieni haarniska selvästi haittasi hänen hengitystään. Hän pysähtyi, tipautti hilparinsa ja nojasi polviinsa. Hänen hengityksensä vinkui. Kong jähmettyi.
Kongin niskaa vihloi. Hänen päänsä oli edelleen toiseen suuntaan kääntynyt. Vartija oli muutamia askelia hänen edellään, eikä Kong nähnyt häntä.
Vartijan hengitys vinkui.
Kongin niska oli tulessa.
Vartija meni alas polvilleen puuskuttamaan.
Kong liikautti hitaasti päätään luonnollisempaan suuntaan.
Vartija alkoi yskiä ja korista. Hän veti henkeä, ja otti käsillään tukea maasta.
Kong alkoi hivuttaa itseään maahan, ja sai itsensä hiljaisesti alas jaloilleen. Hän lähti luikkimaan vastakkaiseen suuntaan. Vartijan yskiminen peitti hyvin hänen tossujensa rapinan.
Kong pääsi muurin yli vievälle köydelle. Hän kiipesi ylös ja ylisti Jurōjiniä. "Olen niin onnekas, että ansaitsisin elää loppuelämäni kerjäläisenä." Hän kipusi alaspäin köyttä pitkin.
Kong ajatteli "Parempi siis esittää epäonnekasta." ja pudottautui alas puolesta välistä muuria.
. . .
Irvistellen kivusta Kong nilkutti kotiinsa. Sisälle päästyään Kong lausui seitsemän rukousta Song Jiangille, ja kirosi lopuksi kurisevan mahansa.
Vartijat juoksivat hänen ohitseen huudellen toisilleen. Kong ei ollut uskoa silmiään ja korviaan. Haarniskoidut ja aseistetut vartijat juoksivat kaikki hänen ohitseen. Mustattuja kasvoja koristivat ympäripyöreät, pimeässä ihmetyksestä hohtavat silmänvalkuaise.
Hän jo luuli olevansa kuoleman oma. Tai vähintäänkin kädetön. Piesty, kädetön ja häpäisty. Näköjään Song Jiang ei vielä ollut hävinnyt hänen peliään. Kong uskaltautui vilkaisemaan toiseen suuntaan. Jossain muurin toisella puolella häntä odotti vapaus, ja valitettavasti myös köyhyys. Tällä puolella oli rikkaudet, ja kuolema.
Yksi vartija oli muita jäljessä. Hän puuskutti, maha hyllyi hänen juostessaan ja liian pieni haarniska selvästi haittasi hänen hengitystään. Hän pysähtyi, tipautti hilparinsa ja nojasi polviinsa. Hänen hengityksensä vinkui. Kong jähmettyi.
Kongin niskaa vihloi. Hänen päänsä oli edelleen toiseen suuntaan kääntynyt. Vartija oli muutamia askelia hänen edellään, eikä Kong nähnyt häntä.
Vartijan hengitys vinkui.
Kongin niska oli tulessa.
Vartija meni alas polvilleen puuskuttamaan.
Kong liikautti hitaasti päätään luonnollisempaan suuntaan.
Vartija alkoi yskiä ja korista. Hän veti henkeä, ja otti käsillään tukea maasta.
Kong alkoi hivuttaa itseään maahan, ja sai itsensä hiljaisesti alas jaloilleen. Hän lähti luikkimaan vastakkaiseen suuntaan. Vartijan yskiminen peitti hyvin hänen tossujensa rapinan.
Kong pääsi muurin yli vievälle köydelle. Hän kiipesi ylös ja ylisti Jurōjiniä. "Olen niin onnekas, että ansaitsisin elää loppuelämäni kerjäläisenä." Hän kipusi alaspäin köyttä pitkin.
Kong ajatteli "Parempi siis esittää epäonnekasta." ja pudottautui alas puolesta välistä muuria.
. . .
Irvistellen kivusta Kong nilkutti kotiinsa. Sisälle päästyään Kong lausui seitsemän rukousta Song Jiangille, ja kirosi lopuksi kurisevan mahansa.
tiistai 15. joulukuuta 2015
Nostalgia katoaa maailmasta
Pohjois-Karjala projekti! Kyllä kaikki oli ennen Pohjois-Karjala projektia paremmin. Ennen sai työpaikan kuppilassa läskisoosia potuilla, ja junan ravintelivaunussa santsikahvin kahdella markalla. Nykyään vaimo puputtaa meillä pöyässä pelkkää salaattia ja puhuu mistä lie putkistometodeista. Kiukkusempi siitä vaan on tullu. Onhan tätä jatkunu jo monettako kymmenettä vuotta. Saamari ku ei enää jaksakaan näillä pöperöillä mittään. Yskittääki koko ajan niin perrr... Ennen ku sai tupakoidaki hallilla. Työporukkaki on muuttunu semmosiksi tissiposkiksi, höpöttävät vain jostain perhanan netvlikseistä ja mistä lie. Ihme hommaa, minä semmosista tajua. Ja ne puhelimet, niillä on käden paikalla puhelin siinä missä minulla on jakari ja kuusi eri hylsykokoa sormien paikalla! Näitten kanssa pysty töitä tekemään... Pomoki vaihtu jo aikaa sitten naiseksi. Naiseksi! Jumalauta... Mihin tämä maalima oikein menee? Kait tämä sit on jotain El Ninjoa, vai mitä sitten... Miten tätä jaksaa?
Pohjois-Karjala projekti perrr! ...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)