Kahlasinpa tuossa hetken paskassa,
    mutta vielä taitaa olla voimaa Jaskassa.
    Vitutuksen aikana sen huomasin,
    mikä elämän tekee helpommaksi,
    sen kerron sulle, kuomasein.
   
    Kun lähdin itse liikkeelle, alkoi helpottaa,
    vaikka Elo hiukan heiluttikin vitsaa.
    Voisi tämä vastus jo kohta loppua,
    mut muistan, sanoit: anna sydämesi hetkeksi kovettua.
    Joko olisi aika höllätä?
   
    Pienen kyyneleen annan silloin tällöin vierähtää,
    mutta ei voi pysähtyä, ei vieläkään.
    Teroitan mielen veistä,
    kovasin kirskuu,
    kipinät lentää.
    Uskallakin.