Kuinka pitkään
onkaan tämä yö jatkunut
Onneksi, voi onneksi
aamu tulee
pian.

Kaiken tuskan takana,
olikin vain halu päästä johonkin,
toisaalle.

Luovun siitä,
ja tästä,
mitä jää jäljelle?

Ajatukseni,
risteilivät kivun järvessä,
sukelsivat syvemmälle.

Koivuissa, keväisissä,
tuuli heilutti sanoja oksilla,
lehtien aihoilla.

Pyrähti jänis ruovikosta,
muisto tunkeutui mieleen,
mutta koska olin läpinäkyvä, se vain sujahti lävitseni. Vain karvat päässäni heilahtivat. Annoin sen mennä, hei hei. Harakat tepastelivat, hyppelehtivät takapihalla. Aurinko paistoi vihertävän sinertäville smokeille kauniiden lintujen. Rääkäisi yksi, ja kujersi ja vihelteli. Enpä ollut kuullut aiemmin harakoiden näin vikeltelevän. Pysähdyin, ja se hiljeni, katsoin. Askeleideni jatkuessa, yksi hiljainen kraak, toinen ujo rääks kuului takaani.

Psykoottinen raivo myrskysi,
sisällä,
luodit söivät.

Missä olet ollut,
hullu ystävä?
Valveilla unissasi kävelet.

Henkeä haukkoen herään,
ihmetellen,
missä oikein olin?

Huh,
se oli lähellä.
Pyyhin hikeä otsalta. 

Tule takaisin
tähän maailmaan,
sinne maisemiin älä unohdu.

Luovuin,
ja jäljelle jäi...
niin. Mitä?

Mitä jäi jäljelle?