Laon temppeli

Lao oli 12-vuotias poika. Hänen isänsä ja äitinsä olivat hyvin ylpeitä hänestä, kun he saivat kirjeen Isoisien temppelin luostarista. Se oli tärkeä, odottamaton kirje. Hän oli valittu luostariin munkiksi määrittelemättömäksi ajaksi.

Ajeltuaan Laon pään, äiti Fen puki hänet kaapuun, ja isä Bao antoi Laolle sandaalit. Kirjeessä oli sanottu, että muuta hän ei tarvitse. Hänestä pidettäisiin hyvää huolta. Vanhemmat saattelivat Laon luostarille, ja antoivat hänelle vielä muutaman neuvon, ennen kuin tulivat portille.

Portilla oli vastassa neljä munkkia. Kaikki olivat kaljupäisiä, yhdellä oli pitkä harmaa parta. He hymyilivät vanhemmille, kun he kunnioittavasti jäivät kymmenen askeleen päähän portista ja kumartelivat hymyillen pois takaperin kävellessään.

Munkit kumartivat Laolle syvään. Partaleukainen munkki ojensi kätensä ohjatakseen Laon sisään porteista. He saattoivat Laon sisälle luostariin. He kävelivät yhdessä hiljaa sisemmäksi luostariin, sen puutarhaan. Välillä he pysähtyivät, ja partaleukainen munkki osoitti jotain kädellään ja katsoi lähes olemattomasti hymyillen Laota, jolloin Lao nyökkäsi. Loput munkit nyökkäsivät tuolloin Laolle. Välillä kun munkit pysähtyivät, partaleukainen viittasi jotain oksaa, pensasta, kiveä, kivelle kertynyttä kosteutta tai kuivaa kiveä, ja loi katseen yhdelle munkeista, jolloin tämä vaikutti hikoilevan.

Seurue tuli eräälle temppelille. Se oli suuri katos. Yhden sivun pituus oli ainakin sata askelta. Sitä reunustivat kivipylväät, valkoiset kauttaaltaan. Sen lattia oli kovaa, valkeata kiveä, mutta koskettaessa sitä se tuntui miltei pehmeältä, niin sileää se oli. Katto oli avoin keskeltä. Aukko oli kymmenen askelta halkaisijaltaan. Neljä ohutta pylvästä reunusti aukon kulmia. Katto oli suunniteltu niin, että vesi valuu sisään. Vesi valui ensin katon aukon räystäille, josta se valui alas pylväitä pitkin. Pylväitä kiersivät pienet kourut, joita pitkin vesi valui. Kun satoi paljon, tai edes vähänkään pientä tihkua enemmän, kourut ja räystäät tulvivat. Kun kosteus juuri ja juuri aamulla ennen auringon nousua tiivistyi katolle, ja valui pisara pisaralta kohti aukkoa, kourut pitivät veden sisällään, ja vesi hitaasti, solisten hiljaisesti, valui temppelin kiviselle lattialle.

Temppeliä reunusti ohut kivilaatoitus, siten, että valuva vesi jäi sormen paksuiseksi kerrokseksi temppeliin sisälle. Seurue astui reunukselle. Temppelin lattian päällä oli tyynni, ohuen ohut kerros vettä. Partaleukainen munkki sanoi:

”Lao. Tämä on sinun temppelisi. Joka päivä tulet tänne, ja kuivaat tämän temppelin. Iltaisin rukoilemme Buddhaa.” Munkki osoitti sankoa ja rättiä heidän vieressään.

Munkit kumarsivat syvään Laolle. Lao kumarsi heille. Munkit laittoivat kädet hihoihinsa puuskaan ja poistuivat kohti puutarhaa ja muita rakennuksia.

Aamuisin Lao rukoili Buddhaa, ja tuli temppelilleen. Hän asteli jonnekin keskelle temppeliä, missä hänellä oli pieni tuoli. Hän otti rätin, kastoi sen veteen, ja pusersi veden sankoon. Kunnes tuli päivällisaika, ja kello soi, hän lähti syömään. Illan tullen hän rukoili Buddhaa, kun rukouspyörät pyörivät ja suitsuke paloi.

Aina kun hän törmäsi muihin munkkeihin, hän antaisi heille tietä, ja kumartaisi heitä. Hekin kumartaisivat ja jatkaisivat matkaansa. Iltaisin hän näki heitä rukoilemassa Buddhaa ja pyörittelemässä rukouspyöriä.

Aamuisin rukoiltuaan hän tuli aina temppelille. Hän kastoi rätin veteen, ja pusersi veden sankoon. Välillä hän jäi katselemaan sadetta ulkona, tai veden juoksemista räystäiden yli.
Talven tultua hän vietti aikaa kynttilän valossa luostarin Buddhan patsaalla, rukoillen iltaisin ja aamuisin. Temppelillä ohut riite peitti vettä. Lao käveli varovaisesti tuolille, nostaen kaapuaan kylmältä vedeltä. Hän kuivasi jalkansa ja nosti ne tuolille, ja kääri kaapunsa syliin, ettei se valuisi veteen. Kylminä päivinä vesi höyrysi, ja Lao katseli sitä. Kului vuosi.

Lumi peitti puutarhan. Pahan myrskyn aikana munkki kävi sanomassa, että ei ole tarkoituksenmukaista olla rukoilematta Buddhaa liian vähän näinä päivinä. Hän muistutti myös tulla tarkoituksetta, kuten aina. Lao pysyi Buddhan salissa noina päivinä, rukoillen.

Aamuisin Lao rukoili Buddhaa, kevään tullessa. Ohut jää veden pinnalla kimmelsi nousevan Auringon valossa. Jää suli, ja Lao kastoi rätin veteen, ja pusersi veden sankoon. Kun sanko täyttyi, hän otti sen syliinsä ja kantoi sen varoen kaapunsa liepeitä puutarhaan. Siellä virtasi puro, joka oli sula koko vuoden. Sinne hän kaatoi veden, ja katsoi, kuinka vesi virtasi purossa.

Kirsikat kukkivat, ja toisinaan hän näki neljä munkkia puutarhassa kulkemassa. Välillä partaleukainen munkki tekisi huomioivia katseita yhdelle munkeista, jolloin tämä näyttäisi hikoilevan. Toisinaan, kun satoi, Laon temppeli tulvi reunoiltaan.

Kesällä hän sai katsella, kuinka kuumana päivänä vesi temppelin lattialla höyrysi, aivan kuten talvellakin. Syksyn tullessa hän keräili tippuvia lehtiä vedeltä, laittoi ne sankoon ja kävi viemässä ne puiden alle puutarhaan. Kun satoi paljon, hän katseli, kuinka temppelin aukon räystäät tulvivat ja vesi tippui loiskuen kivetykselle.

Ensilumi satoi. Tuli talvi, ja myrskyt. Pahimman myrskyn aikana eräs munkki kävi muistuttamassa, ettei ole tarkoituksenmukaista jättää rukoilematta Buddhaa liikaa näinä päivinä.

Tuli kevät. Aurinko paistoi hangella. Lao usein näki neljän munkin kävelevän puistossa, tai heidän jälkensä näkyivät poluilla. Iltaisin hän näki heidät pyörittelemässä rukouspyöriä, ja partaleukainen munkki istui hiljaa za-asennossa syrjässä Buddhan salissa.

Eräänä aamuna Lao meni rukoilemaan Buddhaa. Tämän jälkeen hän tuli temppelille. Lunta oli satanut sankasti, paksu kerros peitti kaiken. Aurinko paistoi pakkaspäivänä. Hän käveli varovaisesti liepeitään varoen tuolille, ja rikkoi sandaalillaan jään edestään. Hän kastoi rätin veteen, ja pusersi jääkylmän veden sankoon, varoen käsiään kylmältä vedeltä. Sanko oli nyt tyhjä, mutta kohta pohjalla oli pieni määrä vettä.

Varpunen lauloi. Lao kuunteli sitä samalla, kun kuivasi lattiaa. Lintu lensi temppelin reunalle, johonkin eteläisen ja itäisen kulman välillä olevalle suoralle. Lao katsoi sitä, taitteli pusertamansa rätin sangon reunalle ja nousi tuoliltaan. Hän asteli varovaisesti rikkoen jään joka kerta, kun astui askeleen. Hän käveli melko kauas varpusesta, ja istui temppelin reunalle. Lao nousi ylös, ja käveli kohti lintua. Varpunen lennähti pois, ja Lao istui temppelin reunalle, kylmälle kivelle.

Varpunen lennähti takaisin, lähelle Laoa. Se hyppelehti, pomppi reunalla. Nokallaan, se kosketti yhtä kohtaa reunasta, ja pienellä nokan iskulla se irroitti pienen kiven palasen reunasta. Vesi valui temppelistä hitaasti, hitaasti kohti itää. Se sulatti pienen puron itselleen lumeen, ja katosi lumen alle. Temppeliin jäi ohut, hyvin ohut kerros jäätä. Keväinen Aurinko sulatti senk, ja vesi höyrysi taivaalle.

Neljä munkkia seisoivat lumessa matkan päässä temppelistä. He kumarsivat Laolle syvään. Lao nousi, ja kumarsi takaisin.