sunnuntai 21. joulukuuta 2014


Kipusin jälleen
siihen kaivoon
josta kaikki pimeä nousee

Ne muistin hyvin 
seinämien kivet 
sammaleen peittämät 

Nekin muistin, 
jotka irtoavat joka kerta 
tipun. 

Siellä, 
pimeässä, 
tunkkaisessa sumussa 

Pohjalla, 
johon kitukasvuisen puun 
juuret mätänevät 

Yritän niitä leikata 
edes pyyhkiä likaa pois 
jolloin ne jäävät käteen 

Pieniä välähdyksiä 
kaunistakin 
peittyvät suruun 

Seison siellä 
tyhjässä 
kun päivä ei paista pinnallakaan